NOIDAN SYNTY

 

Kuljin syvälle ja siellä hän oli. Ikivanaha nainen, joka koukisteli minulle sormeaan "Tule, Tule" sormi kehotti. Hänen olemuksensa huokui iloa. Iloa siitä, että olin vihdoin siellä. 

Hänestä huokui myös suunnatonta voimaa. 

Tietäjä iänikuinen ja silti, kuin isoäitini tuttuudessaan. Vieras kasvoiltaan. Mutta tunsin hänet. Tunsin pelkoa ja silti turvaa.

Näky oli ohi nopeasti mutta se on piirtynyt mieleeni hänen huivinsa tummansinistä väriä myöten. Jokainen ryppy hänen kasvoissaan. Tunnelma. Kaikki.

Toinen näky: Olen syvässä unessa. Uni muuttaa muotoaan. Olen lähtenyt jälleen kehostani. Olen paikassa nimeltä Valtava. En osaa kuvailla sitä muuten. Siellä sieluni on vapaassa ajattomuudessa. Jumaluuksien ja elämän luomisen luona. 

Näen paikan Valtava aika ajoin. Paikka ei silti ole tärkeä itsessään sillä se on iättömyys ja iättömyyden toisella puolen. 

Mutta sen koko on tärkeä, se luo kehyksen tapahtumalle. 

Katson Valtavaa se on värittömän rusahtava, kuten aina sillä se on vain näyttämö ja taustakangas.

Valtavan keskellä seisoo valtava upea mustahiuksinen nainen. Vihertävä pusero ja maantienvärinen hame.  Musta tukka, joka on kuin leikattu rikotusti latvoistaan ja yltää paikoittain olkapäille. 

Tiedän, ettei kyse ole kampaamossa leikatuista hiuksista, sillä hän kuten vanhempikin nainen ovat ikiaikaisia. Hän on vanha vaatteidensa jokaista piirtoa myöten. Kaukaa menneisyydestä ja silti, juuri tässä ja nyt. Ikiaikainen.

Hänen hiuksensa ja vaatteensa kaikki liehuvat tuulessa ja hän on valtavampi, kuin Valtava sillä hän täyttää tilan. Hän on ylväs. Ei nuori ei vanha. Nainen. 

Katson häntä, hänen tyyntä voimakasta olemustaan. Hame ja hiukset lepattavat tuulessa. Hän katsoo viistoon vasemmalle. Hänestä huokuu uskomaton villeys. Hän tietää kuka on. 

Minua pelottaa. Minäkin tiedän kuka hän on. Hän on itseni syvin olemus. Hän on minä. Hän on voimani se kaikkein pyhin, se osa jonka pelkään päästää esiin. Tunnistan hänet ja sisälläni herää kauhu. Hän on noita.

Palaan takaisin ja herään. Sydäntäni kylmää. Kuten vanha muori myös hän ja Valtava piirtyvät sieluuni silmillä nähtäviksi valokuviksi. Tunnelmiksi, jotka muistan juuri nyt kun kirjoitan teille. 

Pelkään syvästi sitä, että tiedän hänen olevan noita. Ei hyvä ei paha. Noita. 

Pelkoni vuoksi en halua ymmärtää miksi hän tuli. Kyselen itseltäni miksi näin noidan.

Tuo tapahtuma ja kaikki sen jälkeen vievät minut jälleen kohti yhtä mieleni estettä. En ole koskaan sanonut polkuni olevan helppo. Jos se olisi olisivatko asiat oikeasti merkityksellisiä? 

Minulle se kaikki on ollut osastoa en halua tietää. Vaikka ihmiset ympärilläni ovat toistelleet "Se on lahja ei kirous". Lopulta annoin periksi  ja päätin haluavani tietää kaiken. Suvustani, itsestäni. Tiedän sen mitä henkimaailma on tuonut sillä he ovat opettaneet minua mutta minua kiinnosti myös tämän elämän fyysiset juuret.

 Tiedän, että on olemassa syvä haava miksi koen niin vahvasti sanan noita. Kutsuvana, kiehtovana, kunnian osoituksena ja silti kun aloin kulkemaan sitä kohti yhä uusia pelkoja nousee pintaan. Varjoja varjojen perään.

Kuten tuttu lainaus kuuluu:

-"Kunnon noita tietää, että varjot syntyvä valosta"- 

Ne ovat kokemuksia, jotka ohjaavat elämääni. Kohtaamisia jotka kuljettavat minua eteenpäin polullani syvemmälle, kuten mummini joka sanoi käydessään luonani toispuoleisesta " Sinun pitää uskaltaa mennä syvemmälle".

Olen kulkenut polullani pitkään. Silti aina on jotain lisää. Jotain enemmän. Jotain syvempää.

Noita.

 

RAJOITTAVAT MUISTOT 

Vuonna 2017 ystäväni teki minulle energiahoitoa asunnossani Pernajassa. Asettuessani hoitopöydälle tunsin energian muuttuvan. Tunsin familiar Ullan (Ulla oli vihikoira 55 kg) olevan jotenkin erilainen. Ystäväni, joka istui kauempana sillä kyse oli kvanttihoidosta, totesikin "Ulla on outo se vartioi sua". 

Avasin silmäni ja totta tosiaan koiraystäväni oli asettunut minun ja hoitajan väliin seisomaan ja sanoi vahvasti olemuksellaan "uskallappa". 

Ulla ei murissut ei ollut vihainen mutta koko olemus huokui vakaata päättäväisyyttä. "Ulla kaikki on hyvin, mene omalle paikalle" totesin hymyillen. Ja koira katsoi minuun ja siirtyi pedilleen, joka oli samassa huoneessa.

Tietenkin nyt ymmärrän familiarini oudon käytöksen sillä hoidosta tuli ikimuistoinen.

Kun hoito alkoi tunsin, kuin hainevän selkärangassani. Se kulki alaselästä ylös nostaen minut voimalla kaarelle pöydällä. Sitten putosin. 

Näin tiipiin mallisen teltan. Ja vanhan miehen jonka ymmärsin olevan ukkini. Tiesin, että asuimme paikassa kahdestaan. Oli päivä hän oli ulkona. 

Muistan nahkavaatteiden kirjonnan ja  saappaiden suista pilkistävät harmaavalkoiset turkisreunukset.

Maa oli lumeton mutta vaatteet olivat paksut. Olin pieni tyttö ehkä kymmen vuotias. Lähelläni loikki lumivalkoinen susi ja tajusin siellä keskellä matkaani suden olevan Ulla. Tunnistin saman energian, joilla hän liikkui kanssani usein näkymatkoillani.

Paikkaamme tuli mustahiuksisia miehiä. He olivat vahvoja samaa heimoa keskenään mutta eri heimoa, kuin me. He tappoivat ukkini koska hän ei kertonut heille loitsujaan. He olivat yrittäneet saada hänen tietojaan pitkään.

Hän oli opettanut loitsut minulle mutta sanonut, etten saisi koskaan paljastaa niitä kenellekkään.

Minä tottelin häntä. Hänen sanansa oli minulle suurempi mahti kuin miehet, jotka yrittivät saada minulta tietoa. Kun he eivät saaneet minusta pienestä tytöstä mitään irti he iskivät keihään kurkkuuni. 

Ja minä kuolin tukehtumalla. 

Se sama minkä koin siellä tapahtui hoitopöydällä. Minä aloin tukehtumaan. Vääntelehdin ja kynsin kurkkuani saamatta happea. Mielessä oli tyhjyys ja paniikki. Kehoni kouristui.

Jälkeenpäin olen tuhannesti kiittänyt mielessäni ystävääni, että hän ymmärsi jatkaa hoitamista eikä mennyt paniikkiin. Ei liikkunut paikaltaan välitti vain lisää energiaa ja minä selvisin. Ei ole aina itsestään selvää miten ihmiset toimivat.

Olimme valkoisia, kuin lakanat ja minä olin täysin uupunut sen jälkeen. Juodessamme vahvistavaa teetä hoidon jälkeen ystäväni kertoi mitä oli nähnyt hoitaessaan minua. Ja hämmästykseni ja myös hänen hämmästyksekseen olimme nähneensä täysin samat asiat, jotka minä näin. 

 

Ja me tiesimme, että rakas familiaarini  Ulla on seurannut minua läpi kaikkien elämieni. 

En silti osannut yhdistää tapahtumaa tähän kaikkeen mitä olen kertonut. Noituuteen. Siihen miksi se sana herätti minussa silkkaa kauhua. 

 

Pitäessäni Noita Voima kurssin 22.10- 23.10.2022 tapahtui sen jälkeisenä päivänä levätessäni, jotain pelkoa herättävää.

  

Tunsin tukehduttavan kauhua herättävän energian painavan minua sänkyäni vasten ja suuri ruskea käsi silitteli minua ja tukehdutti minua sanoen "paholaisen morsian". 

Suutuin ja Käskin hänen suksia V'''uun ja energia häipyi  mutta silti näky herätti minussa alastonta kauhua. Ei pelkkä näky vaan se tukehduttava energia mikä ilmaantui.

Silti jokainen pelkoa herättävä tapahtuma ja ymmärrys kuinka käsken energiaa voimallani on itselleni ohjaus menemään syvemmälle. 

Miksi Noitavoima kurssin jälkeen tapahtui niin?  

 

Sanat paljastavat lähteen: "Paholaisen morsian". Kirkon "valistustyön" tulos. Kohtaan saman pelon joka puolella niin nuorissa, kuin vanhoissa sanoessani sanan Noita. Jokainen tälläinen reaktio vahvistaa vääristyneitä ulkoaopittuja uskomuksia kollektiivissa.

 

Vuosisatojen tarve piilottaa voimansa ja tietämyksensä liikkuu genettisesti eteenpäin. Syvät haavat, joita luotiin Noitavainojen aikaan.

 

Kyse on atavistisista (muinaisuudesta kumpuava, peritty) vaistoista. Tarpeesta kuulua heimoon sillä yksin olit voimaton. Heimo antoi ruokaa ja suojaa. Karkotus merkitsi kuolemaa.

 

Minulla on ollut Ketun Henki y.tunnus vuodesta 2017. Luontoyhteys ja parantaminen. Reikikursseja, hoitoja, tulkintoja, luonnonreiki päiviä. 

 

Olen tehnyt näitä samoja asioita jo vuosikausia. Jotenkin sana shamaani alkoi näyttelemään siinä vahvaa roolia ja jotenkin en koskaan omaksunut tuota sanaa kuten en Senseitäkään (valmistuin 2019 Reiki senseiksi). Sanat ovat magiaa ja minä en vain yksinkertaisesti voinut paeta tuntiessani pelkoa.

NoitaTaival nimi syntyi lokakuussa 2021ostaessani asuntoautoni ja lähtiessäni maailmalle. Instagram tilini ja tämä blogi ovat olleet olemassa siitä asti. 

 

NOIDAN SYNTY

Kun ihmiset kutsuivat minua noidaksi tai brujaksi (noita espanjaksi) tunsin hymyn leviävän korviini. 

Sana noita on tarkoittanut alunperin parantajaa. Hän, joka tietää. Noidalla oli yhteys tuonpuoleisiin, hän  osasi liikuttaa voimaa ja käskeä väkeä. Hän osasi tulkata unia ja näki tulevaan. Hänen luokseen mentiin pienempien ja isojen asioiden kanssa.

 

Omaan perimääni liittyen sanaa on käytetty samassa muodossa myös Karjalassa, Sortavalassa josta mummini on. Joten päätin, että se mikä on kelvannut suomessa ennenkin kelpaisi tänään minullekkin.

Jokainen tietenkin valitsee lisätäkö vääristyneiden uskousten voimaa vai uskaltaako tarkastella sanaa ihan omasta sydänvoimastaan käsin?  

Itse en yksinkertaisesti usko pelkkään helppoon polkuun. Ellei sinua koskaan pelottaisi, kuinka ymmärtäisit ihmistä, joka tulee luoksesi pelkojensa riivaamana? Kysymään mistä pelkoni kumpuavat? 

Varjojen maailman ymmärtäminen on se mikä luo voiman. Siksi niin monen parantajan polku on ollut kivikkoinen ja rankka. Se on voima kulkea kohti varjoja ja saada ne väistymään. 

Muistan ensimmäisen kerran, kun taistelin paholaisen kanssa. Kutsun häntä siksi sillä se on yleismaailmallinen sana, jonka ymmärrämme. Hän hyökkäsi kimppuuni Valtavassa. Kierimme maassa taistellen ja huusin hänelle "En koskaan antaudu sinulle vaikka kuolisin". Havahduin. 

Toisen kerran hän sieppasi minut mukaansa lapsuuden kotiini. Hakkasin häntä ja huusin avuksi Ullaa. Ystäväni sanoi myöhemmin, ettet saa taistella vastaan. Mietin, että jos joku hyökkää kimppuusi kukkiako hänelle pitäisi antaa? 

Jokainen käymäni taistelu niin valvemaailmassa, kuin henkien maailmassa on vahvistanut minua. Muistan alkuaikojen kauhun. Muistan ylpeyden, kun olin taistellut vastaan. Muistan ärsyyntymiseni ja sisuni kuohahtamisen. Ei enää hikistä taistelua vaan komentaminen. Energian käskeminen. Samaa, jota olen opetellut "uni" toisensa jälkeen Valtavassa. 

Valvemaailmassa hyppyjä tyhjyyteen. Eläminen epämukavuusalueella. Olen käyttänyt valtavaa voimaa muuttaakseni elämäni. 

Uskon silti siihen, että me synnymme kykyjemme kanssa. Elämänpolkumme johdattavat meidät eri reittejä hyödyntämään kutsumustamme. Minä tarvitsin jokaisen elämäni kokemuksen saadakseni ymmärrykseni. 

Tämä on osa polkuani. Välillä tuntuu, että vaihtaisin tämän mielelläni pois mutta jokainen päivä ja jokainen hetki minä elän tätä. Se ei ole erillinen. Se ei ole valinta. Se on mitä olen. Kyse on vain siitä hyväksynkö sen? 

Minulla on hyvin voimakas tahto ja kuljen omaa polkuani vahvasti. Minua ei saa tekemään asioita, joita en halua. Mutta minut saa tutkimaan asioita, jotka pelottavat minua. 

 

Elämällä on keinonsa saada itsepäisinkin oppilas menemään sinne minne pitää. 

Ja koko se matka on johtanut tänään tänne. Tähän hetkeen ja tähän artikkeliin. 

 

Toivon, että kokemukseni avaavat sinulle jotain. Vertaistukea, ymmärrystä, tuhahduksia ehkä kysymyksiä tai halua tietää enemmän. Tai ehkäpä unohdat tämän tarinan heti. Kaikki reaktiot ovat saman arvoisia sillä vaikka meillä on yleismaailmallisia totuuksia me katsellemme niitä eri nurkilta.

Noita Voima koulutuksen jälkeinen tapahtuma oli minulle merkki kulkea juuri siihen suuntaan. Pelko= estäminen. Minun luonteellani varustetulle ihmiselle se on kutsu syvemmälle. Kutsu tutkimaan. 

Olen ennen kaikkea etsijä. Ammennan voimaa tähdistä, kuusta ja ilmoista. Lataan patterini auringossa ja luonnon helmassa. Tunnustelen kaupunkien energiaa ja kiipeän vuorille ylittämään itseni. 

 

Jaan löytämäni tiedon sellaisena, kuin sen itse ymmärrän. Se suodattuu kokemusteni läpi ja niin sen täytyy ollakin sillä elämän kieli on kokemus. Ja ymmärtääksemme elämää meidän pitää uskaltaa kokea sitä. Valoineen ja varjoineen.

Kaikki asiat polulla ohjaavat roolien riisumiseen. Tie sisälle voiman luokse. Polku, jossa on paljon haastetta ja pelkoa on tärkeä. On tärkeää kulkea sinne ja katsoa mitä pelkää sekä selvittää mistä pelko aidosti syntyy.

Hän odottaa minua sillä minä kutsuin häntä. Minä halusin tietää. Elämäni kaikki salaisuudet. Mysteerien varjotkin. 

 

Minut luotiin tähän maailmaan käyttämään voimaani. Minut luotiin, jotta muistaisin. 

Minulla on apua. He kaikki siellä toispuoleisessa esi-isäni, perheeni, ystäväni, opettajani.

Minulla on vahva tietämys ja ovet jotka aukeavat syvemmälle. En tiedä seuraava askelta mutta tarina kerrallaan kirjoitan elämänkertaani. Palanen kerrallaan liittyy pöydällä olevaan peliin. 

Tänään lopetan tarinani kirjoitukseen, jonka julkaisin 31.10.2020 Vapauden Asema tililläni. Ymmärsin sinä iltana kuinka kuljin mummini viitoittamaa polkua. 

VERENPERINTÖ LÖYTYI KAHVINPOROISTA KATSOMISESTA

Pohjois-Karjalassa tajusin tuijottavani kahvikuppini pohjaa. Minkä kuvion porot olivatkaan tehneet.

Maalanneet palan elämäni taulua.

Tulevaisuuden ohjeet selvästi luettavissa.

Tuijotin sitä mykistyneenä, hiljaa.

Mitä kaikkea siinä näinkään. Hymyilin.

Tajusin kuinka olin sittenkin juuri siinä hetkessä löytänyt sen mitä sieltä etsin.

Muistin mummini tuijottamassa poroja. Olin löytänyt verenperintöni, sinut verestäni.

Olit jättänyt minuun jäljen, jota tiedostamattani toistin yli 40 vuotta myöhemmin.

Tulevaisuutemme kahvinporoissa.

Ja tänä iltana, täällä minne muutin, huomaamatta sinun evakkorekesi jalanjäljissä, tunnen välillämme olevan verhon ohentuneen. Kuljemme jälleen samaa janaa.

Näitkö sinä poroistasi minut neljäkymmentä vuotta myöhemmin istumassa ja tuijottamassa tulevaisuuteen?

Ja näinkö minä menneisyyden? ja juuri siinä hetkessä, aikojen virrassa, olimme läsnä kaikilla tasoilla.

Yhtä menneisyydessä ja tulevaisuudessa. Poroina kahvikupissa.

Kaksi naista, elämän kulkijoita.

Ojennan käteni läpi kuutamoisen yön, halki tähtikirkkaan taivaan ja tänä yönä kuljen kanssasi jälleen.

                                                                    -NoitaTaival-