PUNAISEN KARTANON NOITA TYTÄR Ja KOTIINPALUU

Hiekka rahisi jalkojeni alla. Oikealla puolella tietä oli hiukan usvaa. Se leijui ikivanhojen kuusien yllä jotka olivat tiiviissä rivissä, kuin vartiosotilaat. 

Ne näyttivät ensi vilaukselta kuusiaidalta. Kuristava tunne ei silti jättänyt rauhaan sillä ne eivät olleet aita se oli metsä. Tuuli pyyhki usvaa sivuun. Vetäisin henkeä. 

Kuusien takana oli valtava punaisen punainen kartano. Se pelotti ja kutsui. 

Kävelin sinne ja astuin sisään. Keskelle tohinaa. Valtavasti huoneita. Naisia kiirehti askareissaan. 

"Tulitpas, Vihdoinkin" Sanoi nainen vihreässä mekossa. Hänen paksut mustat kiharat hiuksensa ryöppysivät villinä olkapäille. Hän oli yrittänyt sitaista niitä kiinni punaisella nauhalla. Se roikkui löyhänä pysyen kiinni jotenkin hassusti kuin näkymättömän voiman pitelemänä.

Muitakin naisia tuli ympärillemme. Pysähtyivät kesken askareiden He olivat hiukan paheksuvia mutta iloisia tulostani.  Tiesin, että kyse oli siitä että olin aina hieman kuriton. Karannut taas tehtävistäni kuten ennenkin.  Kuljin, kun halusin. 

Mielestäni olin ollut poissa koko tämänhetkisen elämäni ja silti tiesin, että olin ollut poissa vain joitakin tunteja. 

He olivat odottaneet minua. Olin yksi heistä. Hiukan omapäinen mutta kuitenkin heidän sisarensa ja tyttärensä. Sitä tunnetta en ole kokenut eläissäni kehossani. Niiden 53 vuoden aikana. Mutta nyt koin sen. Minä kuuluin sinne. Olin kotona. 

Sydämeni laulu on vain lisääntynyt tuon yön jälkeen. Olen ollut siellä niin usein. Unvassa. Heidän luonaan. Vuosien aikana. Yö yön jälkeen. Oppimassa. Tanssimassa. Juhlimassa. Elämässä.

Ja jokainen päivä he ovat kanssani. Tunnen heidän läsnäolonsa. Näen heidät. Iloisine nauruineen.

Elämäni on jakaantunut. Vasta nyt jotenkin ymmärrän miksi koko tämänkertaisen kehoni elämän olen tuntenut syntyneeni väärään maahan. Väärään perheeseen. Ja ikuisen ihmetykseni ketkä oikein ovat vanhempiani? 

Varsinkin, kun kaikki tiedotkin syntymästäni, syntymäajastani ja terveystietoni lapsuudesta ovat kadonneet.

Tarinan mukaan olen syntynyt Helsingissä elokuussa 1969 mutta tulen ihmisten ilmoille omituisine etunimineni vasta joulukuussa. Mutta loppujen lopuksi sillä ei ole merkitystä.

Olin kotona. Tuo valtava kartano ja sen huoneet. 

En tiedä miksi siitä yöstä tuli niin erilaista, kuin aiemmin.Ja sitten se kaikki ryöpsähti esiin yhdistyen yhdeksi pitkäksi elämäksi. 

 Ne kaikki yöt, kun tanssin talon pihalla naisten kanssa koskettaen täysikuuta. 

Unet joissa kiipesin taloon joka oli täynnä naisia ja he tulivat halaamaan. Sanoen tervetuloa. 

Punaiset hiukset, vaaleat hiukset. Eri väreinä, värisinä. Elegantteina. Kiireisinä. Itsetietoisina. 

Kuin olisin mennyt aina sukuloimaan jonnekkin. Tiedättehän "oi ihanaa kultaseni että tulit" sukulainen jota rakastaa paljon mutta jota ei ole nähnyt muutamiin kuukauksiin. Sain aina innokkaita halauksia ja tervetulo toivotuksia.

Ja aamuisin heräsin iloisena, kaivaten ja ihmetellen. Usein silti järkyttävän väsyneenä vaiika olin "levännyt" kaikki ne yöt. Nukkunut, kuin tukki 8-12 tuntia.

 2019 Rovaniemellä : Käskevä ääni joka komentaa ja raahaa minua ylös sängystä vaikka nukuttaa. Kuinka minun on opittava hallitsemaan energiaa. Tiedän olevani unessa koska väsyttää ja silti hereillä sillä minut revitään ylös sängystä kerta toisensa jälkeen. Kun raahaudun sänkyyn minut paiskataan suurella voimalla takaisn olohuoneen tuolille. Ei satu vaikka voima on pelottava sillä ketään ei näy.

 Olen vain suunnattoman väsynyt ja vastaanhangoitteleva. Saan lopettaa vasta, kun saan voimakkaan energian ohjatuksi lattialla olevaan aukkoon. Tuhansia tarinoita öistä sutaistu aamulla vihkoihin kiireellä.

 Unista... 

En enää tiedä kumpi on unta? Tiedän vain, että odotan taas "yötä" palatakseni kotiini. Ja silti juuri tällä hetkellä minulla on niin rauhallinen olo. He ovat täällä ympärilläni aina. Ovat aina olleet. Olen nähnyt ja tuntenut heidät analysoimatta, miettimättä.

Välillä kikutellut ja käskenyt heidän häipyä mutta olen aina tiennyt että he olivat siellä.  Me olemme sisaria kautta sielujen puutarhan, aikojen ja iäisyyden. 

Vuosia olen kertonut ystävilleni vasemman puolen särystä päässäni hiukan ohimion takana. Olen tiennyt lukinneeni sinne jotain. Ja nyt tiedättekö tuon yön jälkeen minua ei enää särje. 

Polku avautuu taas hetkeksi kaikkinensa ladaten silmiini kuvia ja tapahtumia. Ymmärrän elämänmittaisen lempivärini punaisen. Tiedättekö vaikka olen kiukutellut sitäkin vastaan :D se on aina vain tullut takaisin. 

Tietenkin se palaa sillä sillä on ollut minulle viesti. Ei vain henkisyyden juurichakran värisenä vaan se kertoo aidoista juuristani, laajenemisesta, rakkaudesta, intohimosta. 

Se kertoo perheestä, sisaruudesta, perimästä ja kotiinpaluusta.

Tiedättekö miltä tuntui kirjoitta sanat Punaisen Kartanon Noita tytär? Se kylmä kutitus selässä, joka sai minut kiemurtelemaan ja kihertämään. Vastusteluistani huolimatta se hulluus ilmentää mitä koin ajoi minua ettenpäin 36 tuntia.  Ja kun olin valmis tunsin, että minun piti ottaa 2 kynttilää, ruusu suitsuke, alkoholiton olut ja mennä luontoon. 

Istuin alas pinjan juurelle. Paljaat jalat äiti maata vasten. Sytytin kynttilät eteeni ja sutsukkeen. Avasin oluen ja kaadoin sitä hiukan luonnolle. Verho avautui saman tien.

Luonto sukeutui tunneliksi, kuten tuhansina kertoina aiemminkin. Ei ollut toista aikaa, ei toista ulottuvuutta. Kaikki oli siinä kuten elämässä aina. Samassa hetkessä. Samalla janalla.

Istuin siinä ja he olivat siellä, kanssani.

Nainen hiukset nutturalla sylissään muutaman vuoden ikäinen lapsi valkoisissa.  

Nainen ja mies. Kävelyllä yhdessä. Naisen päivänvarjo supussa kauniisti röyhelöitynä kuin auttaen askelluksessa.

En tarvitse sanoja ja kuvia itseäni varten mutta halusin jakaa kanssanne kaiken tämän sillä siihenkin on pakottava tarve. Kirjoittaa, puhua, ilmentää. 

Etsiä Punaisen Kartanaon sisaruksia sillä uskon että en ole ainoa täällä, tässä elämässä.

Minä kosketan teitä sydämeni rakkaudella ja kutitan niskaanne sormillani, jotta tiedätte minun olevan täällä ja etsivän teitä.

Rakkaudella Riikka-Lea Punaisen Kartanaon Noita Tytär ja Sisar