NOITUUS ON SISÄISEN VALONSA LÖYTÄMISTÄ JA SEURAAMISTA

Jatkuva auringonpaiste kyllästyttäisi meidät mutta onneksi meillä on yö, pilvet ja myrskyt .Vasta niiden kautta ymmärrämme aurinkoisen päivän arvokkuuden. -Riikka-Lea Ketun Henki-

                                   

Yö yön jälkeen olen herännyt kauhusta hikeä valuvana. Lähteä ja jättää kaikki koska haluaa seurata kutsua, jonka on kuullut syvällä sisimässään. Jo lapasuudessaan. 

Hypätä vailla tietoa mitä on tekemässä, mihin menemässä taikka päätymässä. Vain valtava halu joka ajaa sinua eteenpäin vuodesta toiseen. Askeleesta toiseen. Tuntemattoman kutsu. Ilmentää se mitä on sisälläsi myös ulkoisesti.

Sitä on kohdallani henkisen polun seuraaminen. Elämänviivalla kulkeminen.

Tapahtuuko kaikki kasvu juuri nyt tällä epämukavuusalueella, joka tuntuu imevän kaiken voiman kehostani aamuyön tunteina? Aamunvalo taltuttaa varjon ja kun ravistan yön kauhut mielestäni odotan kokemustani hiukan vähemmän kauhuissani sillä jokin sisälläni kuiskii "Onko tämä nyt järkevää?".

 Puoleenpäivään mennessä olen jo täysin hereillä ja tietoinen vastustavasta äänestä ja odotan innolla, että pääsen sisustamaan kotiani ja aloittamaan uuden syklin elämässäni.

Pystyn miettimään kuinka annan elämälle tilaa tulla luokseni ja näyttämään suuntani. Näyttämään mitä teen työkseni. Toteutuuko kohtaloni tähtikarttani mukaan? 

Ensimmäinen hyppyni oli 2018. Ajatus siitä syntyi helmikuisella kävelyretkellä. Aurinko oli sulattanut tietä ja asfaltti pilkotti paikoitellen. Tunsin valtavan haluan lähteä tien päälle. 

Ahava kutitti kasvojani ja pysähdyin kuin seinään siihen kävelytielle. Nieleskelin, itku rupesi tulemaan. 

NOITA SISÄLLÄNI

Mietin mitä ihmettä tapahtuu. Seisoin keskellä tietä itkemässä ja tiesin, että astuessani seuraavan askelen, jotain muuttuisi peruuttamattomasti siinä hetkessä. 

En tiedä mistä kaikki tuo ryöppysi minuun. Hetki oli täynnä pohjatonta surua, kauhua ja voimaa. Astuin askeleen eteenpäin. Rikkoen jonkin näkymättömän energeettisen viivan. 

En romahtanut siinä mutta kävelin pitkään vihikoira Ullan kanssa. Istuin metsässä ja  itkin. Olin syvästi mietteliäs. Ja ihmettelin sitä. 

Meillä on aina vapaus valita. Olisin voinut kääntyä poiskin, ylittämättä viivaa. Palata pieneen sievään historialliseen talooni. En tiedä mihin se polku olisi johtanut minut mutta siinä hetkessä tein päätöksen syleillä tuntematonta. 

Minussa on usein, kuin kaksi puolta sille toiselle on selvää kaikki se mitä tapahtuu. Miettiminen, pöllönsulkien lukeminen ja niistä tiedon saaminen, kaiken ymmärtäminen ja sitten tuo toinen, joka on ihmeissään ja kauhuissaan kaikesta. Kiskoo hiuksia ja kirkuu. Yrittäen estää kaiken kehityksen. Kaiken sen ilmentymisen, jota lopulta rakastan.

Suuret asiat eivät koskaan ole helppoja. Jos ne olisivat ne eivät tuntuisi arvokkailta saatuasi/ saavutettuasi ne. Eikö? 

Tarina 2018 vuoden helmikuun lopusta jatkuu hiukan pidempään. Kävelimme kotiin ja riisuin ulkovaatteet. Kävelin kohti makuuhuonettani, kun yhtäkkiä tuntui kuin joku olisi lyönyt lekalla. Parahdin ja kaaduin vasemmalle kyljelleni. Olisin kaatunut lattiaan asti ellei tulisijojen muuri olisi ottanut vastaan. 

Siinä hetkessä ja vasta siinä ymmärsin, että tulisin lähtemään. Lähtemään ja ja jättämään kaiken. 

Hävitin ja myin kuukaudessa pienen omaisuuteni. Sanoin kauniin kotini vuokrasopimuksen irti. Kielitaidottomana, taskussa 1500€ vailla tietoa mihin menen tai tulenko koskaan takaisin. Minä vain hyppäsin. Tuosta matkasta olen kirjoittanut joitakin artikkeleita Vapauden Asema blogissani (matkailu kategoria) joka oli jo silloin olemassa. Bloggasin Itsensä Rakastamisen Taidosta kolme vuotta ja nyt artikkelit koskevat matkailua. 

Tuo matka oli huikea henkisen kasvun paikka. Silloin, ennen lähtöä ristin matkan Noita matkaksi sillä tiesin etsiväni itseäni. Matka täysin irrallaan kaikesta ilman mitään turvaverkkoja kasvattaa sinua enemmän kuin mikään henkinen retriitti tai kirja jonka luet. 

Se hetki kun lasket vain irti ja annat itsesi pudota näyttää sinulle oman voimasi suuruuden se opettaa sinusta itsestäsi kaiken. Ei ole suurempaa opettajaa, kuin omien pelkojen ylittäminen ja rajoittuneista käsityksistään vapautuminen.

NOITUUS ON SISÄISEN VALONSA LÖYTÄMISTÄ JA SEURAAMISTA

Noituus ei ole loitsukirjoja, mekkoja, poseerauksia kuvissa. Noituus on oman itsensä oppimista ja oman voiman löytymistä ja lopulta sitten kun sinusta aidosti tuntuu siltä sinä palaat palvelemaan maailmaa. Yhteisöäsi, läheisiäsi, rakkaitasi. 

Sinä lisäät oman esanssisi universaaliin voimapataan ja liityt osaksi rakkauden magian voimaa. Sillä ei ole olemassa suurempaa jumaluutta tai jumalatarta, kuin rakkaus. Rakkauden lain alla me palvelemme ja parannamme. 

Ensimmäinen hyppyni päättyi kolmekuukautta myöhemmin Bratislavassa josta palasin kotiin. 

 Silloin ennen lähtöä pohdin eri tapoja matkustaa ja yksi olisi ollut matkailuauto. Kävin katsomassa sellaista mutta vielä silloin ei ollut oikea aika. 

Paluuni jälkeen henkinen kasvuni syveni. Opiskelin muunmuassa Reikiopettajaksi. Etsin vahvasti juuriani varsinkin isän äidin puolelta. En pysähtynyt. Muuttelin eri paikkoihin suomessa. Erakoiduin. En pelännyt yksinäisyyttä sillä se on ainoa tapa päästä itseensä syvälle. Löytää oma maailmansa.

Ajatus kulkemisesta ei jättänyt minua rauhaan. Olin tehnyt sitä aina. Vaeltava shamaani tumailin ja mietin niin on hyvä.

Vihdoin kolmen vuoden tutkimisen, pyrkimisen ja manifestoinnin jälkeen 13.10.2021 ostin asuntoauton johon muutin heti asumaan familiar Ullan kanssa. Tänään 11.12.2021 istun Vantaalla Jumbon parkkipaikalla. Yövyimme täällä. Odotamme, rentoudumme sillä huomenna hyppäämme taas. Eckerölinen lautta lähtee klo 09.00 Viroon ja sieltä lähdemme kohti Eurooppaa.

Matkakassa on köyhempi kuin viimeksi. Ei tietoa tulevasta. Se laittaa epäilemään juuri tämä hetki. Alkukaaoksen hetki. 

Voisin kääntyä takaisin Luopua. Ei minulla ole oikeasti väliä missä olen ja silti se sisäsyntyinen voima joka on ohjannut minua lapsesta asti kuljettaa minua eteenpäin nytkin. 

Haluan nähdä eikö elämällä ole oikeasti muuta tarjota, kuin raataa itsensä hengiltä minimipalkalla rakennustyömaalla. Muuttuuko mikään antautumalla elämälle? Vai onko kaikki suurta illuusiota, jota tavoitellessa menetän kenkänikin. 

Toisaalta paljain jaloin synnyin ja kävelen jatkuvasti keväästä syksyyn. 

NOITATAIVAL

Miten voisin koskaan saada tietää mihin yllän, jos annan pelkojeni pienentää minut? Onko mitään pahempaa, kuin ihminen joka on kieltänyt elämän ilmentymisen? 

Olen jo nyt täyttänyt kolme unelmaani, jotka liittyivät tähän. Minulla on matkailuauto ja asun siinä. Olen matkustellut sillä ympäri suomen koko kuukauden. 

Ristin matkani Noitataipaleeksi. Se on matka sisään ja ulos. Muista aina ilmentää se mikä on sisälläsi, se luo voiman tasapainon. 

Tunsin halua käpertyä itseeni. Missä se onnistuisi paremmin, kuin alkeellisissa olosuhteissa? Tunsin halua oppia lisää itsestäni. Viimeksi opin oman rohkeuteni. Opin selviytymään vieraissa kulttuureissa kielitaidottomana ja ratkaisemaan ongelmia.

 Opin ihmisistä ja maailmasta ja sain huikeita kokemuksia. Voit lukea kaiken maailmasta tai mistä aiheesta vain  mutta ilman kokemusta ei voi syntyä ymmärrystä. 

 Opin miten hienoa on vain nauttia näkymästä olematta mukana. Opin miten vähästä ihminen oikeasti tuntee olevansa elossa. Se on tunne mitä et voi saada pulloista etkä pillereistä. Se on tunne, jonka saat antautuessasi elämälle täydesti. Täynnä rakkautta ja kiitollisuutta jokaisesta elämäsi hetkestä. 

Se on itkua ja käsien vääntelyä ja kysymyksiä olenko hullu? Se on näkyjä, eri maiden energioita, niiden pyhiä paikkoja. Se on sen kaiken tutkimista mikä on syvemmällä dna.ssasi. Se on menneiden elämien tietouden kohtaamista ja lopultakin sen kaiken sulauttamista itseesi. 

Noitataival on oppimatka itseen ja sitä kautta universaaliin tietoon. On niitä, jotka ovat paikoillaan ja siten on niitä jotka matkustavat keräten kokemuksellista tietoa ja sitovat sen itseensä energeettisin sitein. 

Elämänpolkusi näyttää kumpi sinä olet. Se tekee sen ainoastaan, jos et anna pelkojesi pienentää sinua.

Itsensä kieltäminen on pelon puhetta, jolle sokaistuu vain siksi, ettei uskalla kohdata itseään eikä tehtäväänsä maailmassa.

Mutta jokainen joka antautuu sisäiselle valolleen ja seuraa sydäntään ei voi koskaan mennä harhaan. Se ei ole tae, ettet koskaan satuttaisi itseäsi mutta se takaa sen, että sinä uskallat olla juuri sinä.

 Se kuka sinä olet aidoimmillasi ja mitäpä muuta noituus on, kuin oman sisäisen valonsa löytämistä ja seuraamista? 

Kauneinta valoa päivääsi 💓

Riikka-Lea Ketun Henki