LAPSUUDEN LOVET

 Kesken kaiken palaan alkuun. Eikö alku olisi se mistä pitäisi aloittaa? Mutta alku ei kertoisi sitä missä olen tänään ja miksi kirjoitan mitä kirjoitan sillä alussa en tiennyt, että yli neljäkymmentäviisivuotta myöhemmin kirjoitan näitä tarinoitani teille.

Ensimmäisen selekeästi muistamani kohtaamisen niin sanotun yliluonnollisen (minulle arkipäiväisen, joten tarinoiden edetessä jätän luonnehdinnat pois) kanssa koin hyvin pienenä vain kahden tai kolmen vahana ja muistan sen. 

Olin tuskissani ja suruissani koska äitini oli lähtenyt. Oli tapahtunut myös paljon muuta pahaa sitä ennen. Itkiessäni ja rukoillessani näin yhtäkkiä loistavan hahmon lastenhuoneen Mikki Hiiri verhoja vasten. Jumala. Hiukset vaaleaa kultaa olkapäille, nuori noin kolmenkymmemen ikäinen. En ikinä ole unohtanut tuota näkyä ja kasvatukseni mukaan ristin hänet jumalaksi. 

Muistan siskojeni pilkan, naurun ja epäuskon. Vaikka myöhemmin aikuisena olemme nauraneet sille, jopa yhdessä sillä kerron aina tietäväni, että Jumala on kolmekymppinen hyvän näköinen mies.

LAPSUUDEN LOVET

Olen pieni ehkä kuusi- tai seitsemänvuotias. Olen ollut todella kipeä, joskus mietin olisiko kyse ollut kuumehoureesta mutta se minkä kokee todeksi sillä hetkellä on sitä riippumatta siitä minkälaisessa tilanteessa se tapahtuu. Onko uni epätosi vain siksi, että mietit nukkuneesi? 

Kun olen unitilassa huomaan selkeän eron, käydessäni tapaamassa vainajia taikka oppaitani. Juuri tuo tajunnantilojen ero on vaikuttava tekijä. 

Olin herännyt keskellä yötä ja minulla oli valtava jano. Nousin sängystäni ja tassuttelin keittiön ovelle, jonka avasin. Siinä samassa näin alastoman kääpiön kävelevän poispäin minusta. Hän kääntyi ja katsoi virnistäen taakseen. Oli kuin valtava aukko olisi revennyt huoneeseen sen laitamat levisivät suuriksi ja näin erilaisen maailman. 

En keittiön oranssin keltaisia seitsemänkymmentäluvun kaappeja en nykyajan retroksi luonnehdittua pöytäliinaa vaan nurmea kaikki hiukan utuista. Katseeni keskittyi silti hamoon kaiken muun jäädessä epäselväksi mutta kirkaaksi väläykseksi. 

Pelästyin. Paljon. Silti astelin eteenpäin, hän kääntyi ja jatkoi matkaansa. Toinen maailma kutistui ja huomasin olevani kylpyhuoneessa. Janoni oli valtava. Kääpiö hävisi lavuaarin alle. Kurkotin pienille varpailleni ylettyäkseni juomaan silti minun oli useaan kertaan tarkistettava, ettei hän ollut siellä. Tullut uudelleen esiin. Sillä minua pelotti.

Tästäkin asiasta sain kerrottuani valtavat pilkkanaurut osakseni. Kun ne keitä rakastat eivät usko ja pilkkaavat entäpä muu maailma? Tuleeko enää mieleesi uskallus kertoa asioistasi kenelläkkään muulle? Niin eipä kyllä. Lukitsin tämänkin osan itsestäni piiloon vuosikymmeniksi. Kukapa haluaisi olla jatkuva pilkan kohde. 

ETSIJÄN SYNTYMÄ

Kykenin näkemään aurat, näkymättömät ystäväni olivat seuranani, pelastelin eläimiä lapsuuden ystäväni kanssa, luontoyhteyteni on syntynyt jo vauvana. Mummoni sylissä hänen unistaan ja näyistään kuunnellessani silmäni suurenivat silti janosin lisää sillä siellä en kuullut naurua enkä pilkkaa. Vaikka hän pelästytti minut pahasti erään näkynsä ja siitä antamansa ohjeistuksen myötä on tuo asia korjattu nyt. Kaipaan sinua vaikka tiedänkin, että olet aina täällä vierelläni <3 

Näinkö enää alastonta kääpiötä? Lapsuudessa nimesin hänet kääpiöksi vaikka etsin mailta ja mannuilta tonttujen asumuksia pikkusiskoni kanssa. Tiesin heidän olevan olemassa mutta aina he tuntuivat olevan juuri siinä ymmärrettävissä mutta silti päivä tajunnan ulkopuolella.

Pelko hellitti otteensa minusta kavutessani takaisn sänkyyni peittoni alle. Odotin häntä yö yön perään istuen kylpyhuoneen wc-pöntön kannen päällä. Pieni tyttö odotten, että näkisi väläyksen lisää jostain mitä hänelle hetkesi avattiin. 

En nähnyt häntä enää. Mutta minä muistan hänet ja muistan kokemuksen. Muistan kaikki tapahtuman tunteet ja minä tiedän, että hetkesi minulle näytettiin jotain arvokasta. Jotain joka sai minut janoamaan lisää. Jotain joka loi minusta sellaisen joksi minun piti tulla.

En niele valmiita vastauksia, en suostu koskaan katsomaan maailmaa vain yhteiskunnan luomien materialistisen lasien läpi sillä minä tiedän, olen tiennyt jo lapsesta, että on niin paljon muutakin. Ja niin minusta tuli Etsijä.